Avoimuuden puolesta Suomalaisessa politiikassa tarvitaan paljon lisää avoimuutta!

Kaikki blogit puheenaiheesta Kokoomus

Niinq pienen ihmisen puolella

Empatiaa puuttuu kaikilta, kysymys on vain minkälaisten ihmisten suuntaan ja missä määrin.

Se, joka näkee toisen empaattisuuden ulkopuolella ihmiset heidän tilanteessaan ja kaiken sen mikä on heitä muovannut, on sitten se empaattisempi, jolta voimme kaikki esimerkkihenkilömme vajavaisuuksia ilmentävät ottaa oppia.
Ja näinhän se on, sillä tuossa asetelmassa henkilö ei asetu omine kiluineen toisen kukkulalle zoomailemaan mahdollisuuksien putkahtelevaa virtausta, vaan pohtii kuinka se jonka kukkulalla ollaan, todella kokee tilanteensa. 

Ottawan sopimus - jalkaväkimiinat

Ottawan sopimus oli puheenaiheena presidentinvaalien aikaan. Miksei kansalaisaloite ole saanut allekirjoituksia täyteen, kun aihe oli mielestäni hyvin esillä mediassa vaalien aikaan ja kannattajiakin ilmeisesti löytyi.

 

Eikö perussuomalaiset voi nostaa kansalaisaloitetta esille, kun aloitteen tekijä on kokoomuslainen Eero Lehti?

 

Kansalaisaloite, Kansalaisaloite jalkaväkimiinojen palauttamiseksi: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2954

 

Anna koiralle luu - Ja näet varakkaan kokoomuslaisen

Susanna Koski, tuo jumalattareksi maalattu ja rakennettu kokoomuslainen nainen uhriutuu kuin Laura Huhtaasaari konsanaan. Kumpaakin kohtaan kuulemma käydään historiammme suurinta ajojahtia. Kauheata, eikö vain?

Varakkaasta tulee itsekäs, ahne ja valehteleva, siis kokoomuslainen. Näin osoittavat monet tutkimukset  -  tosin ne eivät mainitse kokoomusta, koska ne ovat kansainvälisiä tutkimuksia.

Sote etenee kuin höyryveturi - Orpokin pyörsi jo puheensa

Loppusuoralla oleva sote etenee kuin höyryveturi.

Eikä mikään näytä enää auttavan.

Oppositio hiillosti hallitusta soteuudistuksesta eduskunnan eilisellä kyselytunnilla.

Pitkään sotea perusteltiin julkisen terveydenhuollon korkeilla kustannuksilla ja tehottomuudella. Eilen kuitenkin kävi ilmi, että valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäen laskelmien mukaan soten valinnanvapaudesta ei tule euroakaan säästöä.

Sote-uudistus ei tuo säästöjä - Paitsi herrain mielikuvituksissa

Sote- ja maakuntauudistus muodostavat yhdessä käsittämättömän suuren huijauksen, ryöstön ja tulonsiirron. Ylistetyn valinnanvapauden säästöpotentaali on pyöreä nolla. Todellisuudessa edes nollaan ei päästä, vaan kustannukset nousevat rajusti.

Kyseessä ei ole minun mielipiteeni, vaan Valtionvarainministeriön Hetemäen lausunto. Uskokaa pois.

Kokoomuksen Susanna Koskelle pointsit rehellisyydestä!

Kokoomuksen Susanna Koski saa ainakin minulta demarina täydet pinnat röyhkeän rehellisesti julkiesiintymisestään Yleisradion A-studiossa.

Perustelut!

Samanlaisia monet muut kansanedustajat ovat kuin Susanna Koski, mutta Koski on rehellinen. Jos muut kansanedustajat olisivat hyveellisiä ihmisiä, niin Suomessa ei esiintyisi läheskään näin paljon osattomuutta. Pointsit Susanna Koskelle! ;)

Viesti Susanna Koskelle

Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet köyhiä tai joilla ei ole kosketuspintaa köyhyyteen voivat pahimmillaan kuvitella, että köyhät ovat tehneet jotain väärin tai köyhyys olisi ihmisen oma vika. Näinä vaikeina taloudellisina aikoina köyhien ja köyhyyttä kokemattomien välinen kuilu on entistä syvempi.

Pääkaupunkiseutu ajaa omaa etuaan Suomen kustannuksella

Pääkaupunkiseutu on Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Uudenmaan muut 22 kuntaa eivät kuulu pääkaupunkiseutuun, eikä niitä myöskään oltu kutsuttu pääkaupunkiseudun valtuutettujen SOTE-tilaisuuteen Vantaalle 15.5.2018. Mitään he eivät menettäneet, tilaisuus oli täysi farssi.

Susanna Koskea on kiitettävä rehellisyydestä

Eilisessä A-studiossa esiintyneelle kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koskelle on syytä olla kiitollinen. Ei siitä, että hän osoitti täydellisen empatian puutteensa keskustellessaan pitkäaikaistyötön Anna-Maija Tikkasen kanssa. Vaan siitä, että hän sanoi mitä ilmeisimmin avoimesti sen, mitä oikeasti asioista ajattelee.

Susanna Koski antoi karut kasvot kokoomuspolitiikalle

Susanna Koski näytti A-studion Kuplat -sarjan pitkäaikaistyöttömän uudelleenkohtaamisessa, mistä Kokoomuksen arvomaailmassa ja politiikassa on oikeasti kysymys. Esiintyminen on herättänyt melkoisia inhoreaktioita kuten esimerkiksi Iltalehden artikkelissa Katsojat tyrmistyivät Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän keskustelusta Ylellä: ”Ei mitään empatiaa ja inhimillisyyttä”.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä