*

Avoimuuden puolesta Suomalaisessa politiikassa tarvitaan paljon lisää avoimuutta!

Kaikki blogit puheenaiheesta Paperittomat

Paperittomat ja kultainen sääntö

Olen kristittynä joutunut kipuilemaan maahanmuuton ja kultaisen säännön kanssa. Kultainen sääntöhän löytyy Luukkaan evankeliumista ja se kuuluu näin: “Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille”. Samoin Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo: “...sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin”.

Yksi huonoimpia päätöksiä, mitä ihminen voi tehdä

Väitänpä näin, että yksi huonoimpia päätöksiä mitä ihminen voi tehdä, on tulla paperittomana Suomeen ja Eurooppaan. Ihminen on varmasti joutunut tähän tilaan kuullessaan siitä, että joku tuttu tai tuntematon on saanut onnistuneesti turvapaikan täältä, tai mitä salakuljettajien ja matkanvälittäjien puheissa on hehkutettu.

Paperittomien tilanne Helsingissä

Olen seurannut sitä, että paperittomille taataan Helsingissä joitain peruspalveluita. Pääasiassa tätä kannattavat Helsingin vasemmistopuolueet.

Tilanne kieltämättä on hyvin poikkeuksellinen Syyrian, Irakin ja Afrikan monien kriisien seurauksena. Suomeen on tullut varmasti turvapaikkaa tarvitsevia, mutta mukana on ollut paljon myös ns. “turvapaikkaturisteja”.

Mitä mieltä Niinistön maahanmuuttomielipiteistä MTV-vaalikeskustelussa..?

1. Kirkon ja kansalaisten toiminta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden osalta

2. Rajavartijoiden toiminta hallitsemattomassa maahantulossa

 

Totesimme vaimon kanssa yhteen ääneen, että ikään kuin Niinistö ei olisi ollut oma itsensä ja olimme hämmästyneen pettyneitä juristin ja mielipide-/arvojohtajan mielipiteisiin.

Mitäpä Sinä olet mieltä?

Poliitikot retoriikkajunasta faktabaariin

 

Politiikan tekeminen on vaikeata, jos poliitikko seuraa kylmä rinki takamuksessa mediasta ja kiihkeästä kansanradiosta (some), miten hänen pitäisi päättää ja mitä lausua. Syntyy uskonnollisen joukkoliikkeen kaltaisia vyörytyksiä. 

Mauno Koivisto puhui aikanaan sopuli-ilmiöstä. Yhtäkkiä maahan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Myöhemmin ihmetellään, mitä tapahtui.  Nyt me kaikki, eivät vain innokkaimmat toimittajat, olemme sopuleita.

Äänin 45-39 ihmisyys voitti Helsingissä

YLEn tuoreen puoluekannatusarvion mukaan SDP on noussut maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

En yleensä anna näiden gallupien vaikuttaa mielenrauhaani, mutta kaiken tämän viime aikojen tympeyden keskellä annan itseni ehkä nyt hieman ilostua tästä tuloksesta. Onhan tässä joulukin ihan nurkan takana.

Helsinki-karnevaalit

Eilen Helsingin kaupunginvaltuusto päätti laajentaa ”paperittomien” palveluita pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen. Laajennusten puolesta äänestivät Vihreät, Vasemmistoliitto, Feministit, Piraatit, Keskusta, Rkp ja puolet demareista ja äänestystulos oli 39-45.

Rohkeampaa maahanmuuttopolitiikkaa SDP!

Eilen Helsingin kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin aloite paperittomien terveydenhuollon laajentamisesta. Äänestin aloitteen puolesta kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Osa SDP:n ryhmästä päätyi ihan perustellusti siihen ratkaisuun, että aloite palautetaan valmisteluun odottamaan laajaa asiantuntijaraporttia, joka valmistuu joulukuussa. Osa kannatti päätöksenteon loppuun viemistä saman tien.

 

Sosialidemokraatit esittävät paperittomien palveluiden parempaa valmistelua

Avaan seuraavaksi eilisessä Helsingin kaupunginvaltuustossa käsiteltyä paperittomien ihmisten palveluita koskevaa päätöstä.

Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä, että paperittomien Helsingissä olevien ihmisten palvelut järjestetään asianmukaisesti ja perusihmisoikeudet turvaten. Pidimme asiasta äänestyksen jälkeen kaupunginhallituksen tekemää esitystä kuitenkin puutteellisesti valmisteltuna ja sekavana ja siksi esitimme, että asia palautetaan uutta valmistelua varten.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä