Avoimuuden puolesta Suomalaisessa politiikassa tarvitaan paljon lisää avoimuutta!

Kaikki blogit puheenaiheesta Antti Rinne. Juha Sipilä

Kepu - vaatelias rakastajatar

Haastattelin pari kertaa keskustan entistä puoluesihteeriä Jarmo Korhosta televisioon (Dosentti/Alfa tv).

Tietorikas mies.

Muistan elävästi sen kun hän kerran myhäili minulle, että kun puolueen kannatus alkaa vajota kunnolla, niin ei se pysähdy ennen 5%:n rajaa.

Tällä hän viittasi tietysti PS-puolueeseen. Oikeassa oli. Notkahdus oli syvä. Mutta sieltä noustiin))) Kentän avulla ja Jussin johdolla.

**

Esiteollinen yhteiskunta, jälkiteollinen yhteiskunta

Lönnrot kerätessään runoja näki matkalla puupinoja ja ilahtui, Suomi oli matkalla teolliseen yhteiskuntaan. Aluksi puutavaraa käytettiin rakentamiseen, halkoina lämmitykseen, tervanpolttoon, propsina rautaruukeille... Ihmistyövoiman osuus oli suuri, mutta kun ihmisiä ei ollut kuin vähän, puut mätänivät metsiin.

Juha Sipilä koki Churchillin kohtalon

Kolmesta hallituspuolueesta Kokoomus otti vaalivoiton. Keskusta koki murskatappion, Siniset täydellisen katastrofin. Tämä on selkeä todiste siitä, että Juha Sipilän hallitus harjoitti pääomapiirejä hyödyttävää politiikkaa, joka ei sopinut alkiolaisen torpparipuolueen Keskustan pirtaan. Tuloksen selvittyä Sipilä tunnusti asian reilusti. Arvostan hänen nöyrää asennettaan, kun hän totesi, että takkiin tuli rajusti: ”Kansa on puhunut, pulinat pois!”

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä